Sinun Voimasi

Jokin aika sitten lähdin opiskelemaan uutta jatkumona aikaisemmalle tekemiselleni. Liiketoiminnan ammatitutkinnon markkinointiviestinnän osa-aluetta ja stailausta. Halusin lisää sellaista tietotaitoa missä innostun, voitan itseni ja näen oman kädenjälkeni. Asuntojen siivous on ollut minulle yksi tällainen visuaalisuuden osa-alue, jonka ympärille olen opiskellut lisää ja  tuotteistanut palveluani. Ikään kuin palannut juurilleni, koska alana se on omanlaisensa taiteenmuoto. Liian u sein olen tyytynyt pysymään turvallisella mukavuusalueella sen sijaan, että toisin aktiivisesti osaamiani asioita esille. Mieluiten olen katsellut kun muut porskuttavat eteenpäin. Yleisesti kuitenkin tärkeintä on yrittäminen, tekeminen, uskaltaminen. Ei tarvitse olla siellä missä joku toinen on lukemattomien toistojen jälkeen. Riittää, että lähtee jostain liikkeelle. Riittää, että on voimakkaasti elossa. Mutta aloitukseen palatakseni tässä ennen ja jälkeen kuvia liiketilan yläkerran huoneesta, jonka pääti

Oletko koskaan miettinyt millainen olet vuorovaikutustilanteissa? Palautteen antajana, työtoverina, ystävänä, hyvänpäivän tuttuna tai perheenjäsenenä? Etenetkö positiivisuuden kautta vaiko puolustuskannalta, hyökkäyksestä tai jostain muusta käsin? Tätä on oman kokemukseni mukaan aika vaikea itsessään havaita, koska monta kertaa oma ajtuksemme voi olla ristiriidassa sen suhteen miten se ilmenee ulospäin. Niin kauan kuin emme ymmärrä ja sisäistä sitä, että olemme täällä toinen toistemme jatkeena, toisistamme rakentuneena yhtenä kokonaisuutena, tulemme aika usein toimimaan vain omista oletuksistamme käsin. Olen aina nauttinut asioiden pohtimisesta pintaa syvemmältä ja siinä pinnalla uiminen on ollut lähinnä kömpelöä... Kerrankin asia jossa vajoaminen on mielenkiintoinen matka eikä suinkaan eloonjäämistaistelu. Itsestäni olen huomannut, etten aina vuorovaikutustilanteissa saa ehkä asiaani sillä tavoin esitettyä kuin haluaisin -toisin sanoen sielu ja ruumis tuntuvat olevan kuin eripar

Listalla näyttää olevan aika monta aihetta, joista olisin halunnut tänään kirjoittaa ja aioinkin jo monta kertaa tämän pienen kirjoitustauon jälkeen, mutta en oikein päässyt ajatuksissani ensimmäisiä lauseita pidemmälle. Aina oli niin kiire. Siitä se ajatus aiheeseen sitten lähti. Aiemmin olenkin jo kirjoittanut aistiherkkyydestäni ja piirteistä, jotka viittaavat suoraa introverttiuteen. Näihin kun yhdistetään työ tai muut välttämättömät ja usein kuormittavatkin toimet arjessa, tarvitsee väistämättäkin ajoittain hieman enemmän palautumisaikaa. Olen aika usein lähimmiltä ystäviltäni kuullut, että pitäisi hidastaa, olla hajottamatta itseään joka suuntaan, varoa polttamasta itseään loppuun ja mielestäni nämä ovat aivan viisaita neuvoja. Kuitenkin, kun mietin itseäni, ei minua kuormita niinkään tekeminen kuin se, mitä, miten ja kenelle teen. Tämä on omalla kohdallani se pointti. Näinä vuosina, kun olen ollut lähes jatkuvassa liikkeessä ja sillä energian käytöllä olisi kaiken

Tämän tekstin ajatustyö herätti niin suuria fyysisiä tunteita, että lenkkipolulla juoksin viimeisen pyrähdykset alas asti. Asun siis  Lapualla  ja siellä minulle ehdottomasti rakkain paikka on  Simpsiöllä  sijaitseva Kalliomaanpolku. Siellä olen aina syntynyt uudelleen ja uudelleen, koonnut itseni levällään olevista paloista. Tänään ideamäärä ja suunta pulpahti pintaan niin voimalla, etten tiennyt olisinko siellä luonnon helmassa itkenyt vai nauranut. Koko prosessi varmasti käynnistyi jo viime viikkoisella retkelläni  Pohjois-Karjalaan  ja siellä kohtaamieni ihmisten kanssa syntyneestä voimallisesta yhteydestä. Oma arvomaailmani on ollut tutkimisen alla pitkään ja lukiessani Astro.fi sivulta artikkelin  "älä kiehu yli kesäkuussa"  tajusin miten viime aikoina ja ehkä jopa viime vuosina näin olen tehnyt, koska hitaalla härän energialla maailmankaikkeuden muutostyö minussa kestää... Myös työn osalta tällainen kiehahdus tapahtui kuluvalla vkolla ja ymmärsin jälkikäteen

Tämä teksti sai alkunsa tämän päivän fiiliksistä, kun tuntui jollakin tapaa siltä, että on epäonnistunut. Epäonnistumisen tunnehan taas nostaa herkästi häpeän tunteen. Pysähdyin sitten miettimään, mistä tässä on kyse? Mikä saa näin negatiivisen energian virtaamaan. Kyseinen hetki yhdistyi nopeasti ulkopuoliseen tahoon eli en tietyssä asiassa ollut riittävä jonkun muun silmissä ja koska olen luonteeltani herkkä kyllä ruoskimaan itse itseäni, on tie epäonnistumisen tunteelle täysin avoin. Olen kuitenkin sen verran matkan varrella muotoutunut omanlaisekseni oman elämänfilosofiani kanssa, että en anna itselleni tai kenellekään muulle tehtäväksi kasata tuota tunnetta hartioilleni vaan pyrin siitä aika nopeasti eroon. Jos asia on taistelemisen arvoinen, teen töitä korjatakseni tilanteen, mutta joskus vaan on niin ettei jotain asiaa lähtökohtaisestikaan tunne omakseen. Sellaiset koen tutkimusmatkaksi itsessäni ja ehkä jollekin toiselle myös, mutta niihin ei ole tarkoitus jäädä kiinnikkeit

Tämän blogitekstin omistan naiseudelle, rakkaudelle, itsensä arvostamiselle. En tekstin kautta vaan annan punaisten korkokenkien herättää seikkailullaan sinussa ajatuksia. Ole hyvä.

Olen usein aikonut kirjoittaa aiheesta, mutta aloittaessa olenkin huomannut, että sanoja on vaikea löytää kuvaamaan ajatuksiani aiheesta. En ole aiheen asiantuntija muuten kuin omien kokemusteni kautta ja niiden ajatusten, joita olen aiheen tiimoilta työstänyt. Masennuksesta en aio puhua vaan nimenomaan stressin vaikutuksesta mielialaan. Stressihän voi syntyä työstä, opiskelusta, parisuhteesta tai muista hankalista ihmissuhteista, ajanhallinnasta, taloudellisesta tilanteesta, itsensä toteuttamisen vaikeudesta. Sitä en tiedä missä kohtaa stressi mahdollisesti voi kääntyä masennukseksi tai missä kohtaa stressi alkaa vaikuttaa mielialaan toimintaa haittaavaksi. Tämä raja kai on kuin veteen piirretty viiva. Oma kokemukseni stressistä heijastuu lähes kaikista aiemmin mainitsemistani osa-alueista eri vaiheissa elämää ja selittyy osaltaan varmasti erityisherkän ihmisen taipumuksena kuormittua asioista. Tosin asiaa on helpottanut merkittävästi asian tiedostaminen ja vuosia kestänyt itsetutki

Aiheesta löytyy jonkin verran tietoa, mutta yritän tässä avata aihetta mahdollisimman yksinkertaistetussa muodossa. Tiedät varmaan deja-vu entiselämyksen? Saat vahvan tunteen siitä, että asiat ovat tapahtuneet ennenkin, olet ollut jossakin paikassa aiemminkin, hämmentävä tunne siitä, että asia tai tilanne on jollakin tavoin tuttu jostakin menneisyydestä. Ihan samalla tavalla gas light -ilmiössä nousee tämä alitajuinen tunne, mutta ennemminkin herättämään siinä hetkessä tapahtuvaan totuuden ja epätoden epäselvyyteen. Ikään kuin tiedät miten asioiden kuuluisi olla, mutta jostain syystä kyseenalaistat ja hyväksyt nykytilanteen. Jos tällainen ihmissuhde kestää pidempään, alussa todennäköisesti tuot vielä ääneen esille asioita etkä suostu hyväksymään tietynlaista kohtelua, mutta jossain kohtaa voimat ikään kuin hiipuvat huomaamatta. Koet epäonnistumisen tunteita, riittämättömyyttä ja ehkä jopa toimintakykysi heikkenee. Tämäntyyppinen toisen ihmisen haavoittaminen ei välttämä