Kiltteys

Pysähdyin eilen miettimään kiltteyttä ja sitä, mitä se oikeastaan ehkä sisällään pitää.
Koska olen tällainen ihan perusajattelija täällä omassa poterossani, niin en lähde sen syvällisemmin aiheeseen. Kunhan pohdiskelen.

Aivan kuten muutenkin blogissani. Pohdiskelua ja positiivisen kulman metsästämistä aiheeseen kuin aiheeseen.

Mutta kiltteys: "Hän on niin kiltti ihminen", "Olet / olen aivan liian kiltti", "Olehan nyt kiltisti".
Sanaan yhdistyy heti mielikuva nöyrästä, muita miellyttävästä, avuliaasta ja rönsyjä välttävästä ihmisestä. Tunnistan aiemmasta minästä myös tämän persoonan, joka ei oikein osannut sosiaalisesti ilmaista itseään ja hymyili vain, vaikka olisi äkeitä pudonnut taivaalta päälle.
Huono puolihan tällaisessa persoonassa on se, että muut kyllä sitten ottavat ohjat ympärillä ja sanovat mitä pitää tehdä ja kuinka eikä se oma ääni pääse sitten sitäkään vähää kuuluville.
Kiltin ikään kuin odotetaan toimivan tietyllä tavalla, joka päästää muut helpommalla. Tästä syntyykin seuraava ajatus, että väistämättähän tällaiselle henkilölle kasaantuu asioita sisälle. Pitkän ajan saatossa se kasauma saattaa muuttua katkeruudeksi ja se, mitä näennäisesti pidetään kiltteytenä, muuttuu marttyyrimaiseksi toiminnaksi eikä siinä sitten enää ole pyyteettömyydestä kysymys. Minne raja vedetään?

Voiko sittenkin ajatella, että on joustavuutta ja on kiltteyttä? Joustavuudessa voidaan kyllä tarvittaessa venyä, mutta kyetään palautumaan siihen omaan tilaan myös takaisin kerryttämättä tapahtumia käsittelemättöminä. Omasta itsestä antaminen on voimaannuttavaa. Kiltteydessä taas ääritapauksessa mennään loputtomiin toisten mielen mukaan ja kasvatetaan tyytymättömyyttä sisällä, mikä lopulta vaikuttaa jaksamiseen.

Kun itse olen tätä rajavetoa yrittänyt tehdä, olen väistämättä hetkittäin ajautunut itsekkäälle linjalle. Se on ikään kuin välivaihe hakiessa sitä tasapainoa minun ja muiden tarpeiden välillä.
Jos vaikkapa lapselta vaaditaan ensisijaisesti kiltteyttä, hidastaa se oman minäkuvan muodostumista. Sama asia voi tulla eteen aikuisenakin riippuen miten pitkään kiltteyden kaavaa on noudattanut.

Joustavuus on sopeutumista, kun taas kiltteys on enemmänkin kiitollisuuden velan kasvattamista, joka ei koskaan vanhene. Kiltti tuskin koskaan sopeutuu olotilaansa, vaan sisäisen tyytymättömyyden taakka annetaan mieluiten jonkun toisen kannettavaksi. Joustava mieli taas kykenee toimimaan positiivisuuden ja realistisen empatian kautta.

Itselleni kiltteydessä on ollut haastavinta oman mielipiteen esiin tuominen rakentavasti tai oman ajan kunnioittaminen. On tullut joskus mentyä kuin se tuttuakin tutumpi norsu posliinikaupassa.
Joustava mieli oppii rakentamaan oman aikataulunsa tasapuolisesti muille ja itselleen sekä luottamaan omaan henkilökohtaiseen näkemykseensä. Joustavan ihmisen ei tarvitse loukata ketään, kun taas kiltteyteen uupunut saattaa pahan olonsa siirtää toisen kannettavaksi joissakin tilanteissa.

Sanakirjassa kiltteys on luokiteltu tottelevaisuuden ja kuuliaisuuden kanssa samaan kategoriaan kun taas epäitsekkyyteen liitetään pyyteetön, uhrautuva, aulis, jalo. Ensimmäisellä ei mielestäni ole kovin positiivinen kaiku, mutta epäitsekkyyden näkisin juuri joustavuuteen viittaavana -tosin tuo uhrautuva sanana mietityttää. Siinä jo häivytetään henkilön oma tahto.

Tätä varmasti voisi mietiskellä loputtomiin, mutta ehkä lopputulemana voi ajatella, että tärkeintä on kuitenkin kuunnella omaa itseään ja omia tarpeitaan, halujaan sen mukaan mikä on voimia antavaa eikä suinkaan sitä vievää. Oli se sanamääritelmä nyt sitten mikä hyvänsä niin omanarvontuntoaan ei pidä hukata vaan on kyettävä säilyttämään se paras versio itsestään. Epätäydellisyyksineenkin.

Se, joka tekee mahdolliseksi säilyttää itsekunnioituksen ja yksilöllisyyden ja ammentamalla sitä kautta oma osuutensa tälle maailmankaikkeudelle.

Me emme tiedä mikä muille on parasta, mutta sen tiedämme mikä saa itsemme voimaan hyvin.