Leivoin tällä viikolla ensimmäisen kerran arviolta noin 15 vuoteen laskiaispullia. Huh, voitte olla varmoja, että se oli minulle saavutus! Ja vielä onnistuneesti.
Edellinen kerta päättyi siihen, että pullat päätyivät kovina möykkyinä roskikseen.
Joskus elämässä käy niin, että yritämme, epäonnistumme ja tilanne on ollut jotenkin niin kuormittava ettei siihen enää palata. Hikoilu saa riittää. Pelot, muistot, tieto -kaikki ne yhdessä työntävät mukavuusalueemme ulkopuolella olleen asian jyrkänteen reunalle ja pieni viaton jalan liike pyöräyttää koko asian tuntemattomaan ja sitten vain pyyhkäistään karannut hiuskiehkura kasvoilta sivuun
Matka jatkuu.
Uteliaisuus kuitenkin voittaa jossain kohtaa, reppu pakataan ja alkaa seikkailu kohti kadonneita laskiaispullia. Niitähän on kaikesta huolimatta työstetty oikein urakalla jossain aivojen salaisimmissa sopukoissa ja vihdoin koittaa se oivalluksen sekä totuuden hyväksymisen hetki, että löysä sen taikinan olla pitää.
No, joissakin tapauksissa se sisäistäminen nyt vaan saattoi viedä tuon 15 vuotta.
Siinä kun oli vain niin kaikenlaista.
Kommentit
Lähetä kommentti