Siirry pääsisältöön

Tekstit

Astrologia

  Astrologia on kiinnostanut minua lähes aina. Jo noin liki 30 vuotta ja olen astrologian ikuinen itseopiskelija onnistumisen ja erehtymisen kautta, kuten niin monella muunkin elämän osa-alueella. Teen tähän nyt nopean ja lyhyen analyysin itsestäni avaamatta huoneiden kärkiä.   Jos haluat myös itsellesi lyhytanalyysin niin teen mielelläni, mutta hieman tarkemman. Oman karttani peruspilarit ovat  Aurinko Härässä Kuu Kauriissa Venus Kaksosissa Mars Leijonassa  Merkurius Oinaassa  Lisäksi IC - MC akseli on Jousimies - Kaksonen ja Asc -DC Neitsyt -Kalat. Näistä lähtökohdista itsetuntemukseen sukeltaminen on ollut aika mielenkiintoinen matka. Tuota Oinaan tulta voisi verbaliikassa toisinaan olla vähän vähemmän ja toisaalta Kaksosen haihattelua on hieman liikaakin. Maanmerkkien vaikutus pitäisi näkyä kyllä voimakkaasti aikaansaamisessa ja edelläkävijän roolissa, vaan universumi kaikessa viisaudessaan on antanut Chironin Härässä , jok apitää jarrua pohjassa vähän kaikessa.. Ceres Kauriissa o
Uusimmat tekstit

Kivun syvin olemus

 Olen viime päivinä miettinyt paljon kipua, sen merkitystä ja syntyperää. Mielen ja sielun maailma on itselleni loputtoman kiehtova tutkimisen kohde näin maallikkona ja mikä sen parempi tutkimuskohde kuin oma itse. Siinä rinnalla, kun vielä lueskelee ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa niin alkaa hoksata miten paljon avaimia meillä on omissakin käsissä.  En kuulu siihen koulukuntaan, joka lähtee etsimään muutosta ensin ravinnosta, koska jos mieli on jumissa ja sitä kautta kroppa ei ravinnosta saa toivottua hyötyä. Siksi lähtisin purkamaan tilannetta ensisijaisesti mielen, hengen tasolta, sieltä fyysiseen kehoomme ja sen jälkeen ravinto. Tällä tavoin olen itsekin huomannut nopeastikin muutosta esimerkiksi kivun kanssa.  Kipu ei ole vihollinen, se on selkeä terveyspoliisi meissä, joka yrittää saada meidät tajuamaan missä mennään. Vähän kuin tinnitus, itselläni se on ollut ensimmäisiä "palohälytyksiä" selän ongelmista, samoin kuin migreeni.  Selän ongelmien taas näen omalla kohdall

Muutos

 Pitkästä aikaa täällä. Todella pitkästä aikaa.. Sattunut ja tapahtunut on kaikenlaista. Selkäni leikattiin toistamiseen ja koska olen aina uskonut sairauksien tapahtuvan ensin mielen tasolla, uskon niin nytkin.  Viime leikkauksen jälkeen en tehnyt suunnittelemiani muutoksia vaan elämä jatkui samassa oravanpyörässä. Omille unelmille ei löytynyt sijaa. Sama turhautuminen ja levottomuus palasi pikkuhiljaa takaisin enkä todella ollut päässytkään piruistani eroon.  Tämänkertaisesta leikkauksesta jäi hermovaurio jalkaan, ymmärtääkseni pohjehermohalvaus ja asia on vielä kesken sen osalta, mutta toisaalta oravanpyörä pysähtyi ja huomenna on aika sitten myös uravalmentajalle. Tätä odotan innolla!  Näin rikki ei ihmisen pitäisi silti mennä, että muutoksia alkaa tapahtua. Puntarissa onkin nyt niin ihmissuhteet, työ, asuinpaikka. Ihan kaikki. Ja eniten minä.  Millä tavoin saan itsestäni parhaat piirteeni esille? Millä tavoin parhaiten olen olemassa muille ihmisille? Olen kuullut ettei maantieteel

PMS vai PMDD?

Toivon, että lukitsisit minut pimeään, ikkunattomaan huoneeseen. Huoneeseen, jonne äänet eivät kuulu. Kolme päivää, sen minä pyydän. Siellä saisin huutaa ja raivota, puristaa käsillä päätäni, kun ajatukset paisuvat liian suuriksi ollakseen hallinnassa. Älä avaa ovea, vaikka kuulisit mitä, sillä minä suojelen sinua. Säästän sinut pahuudelta, joka tunkee itseään suustani ulos niin, että ajoittain luulen siihen tukehtuvani. Sen sijaan lukitse ovet, jotten juoksisi ohi ajavan junan alle, jotten ajaisi autoa ulos tieltä, jotten saisi käsiini mitään millä vahingoittaa itseäni. Anna minun silti kuulla aika ajoin hengityksesi oven takana, istutaan selät vastakkain ovi välissämme. Sillä minä rakastan sinua. Näinä hetkinä voin vain raapia seinät verille, näyttää peilistä itselleni sen pahuuden, jota kannamme sisällämme, mutta jonka päivien kirkkaudessa pidämme piilossa. Itse saatana, joka hartiavoimin punnertaa itseään syvyyksistä näkyväksi. Anna minun olla lukkojen takana kolme päivää ja yötä.

Elämäntaiteilijoita

Oman elämän tarkoitus todennäköisesti löytyy niistä hetkistä, jolloin meillä on tyyni, rauhallinen, mutta innostunut olo. Kyllähän tämän nyt jokainen tietää, eikö niin? Vaan miksi se olotila on niin helppo ohittaa? Onko se liian tuttu, turvallinen ja tiedostettu? Pitäisi olla enemmän haastetta, sutinaa ja säpinää? Olen niin todellisen hyvä esimerkki siitä, mitä aiheutuu, kun itsensä ohittaa ja ryhtyy kerta toisensa jälkeen menemään sinne, minne joku muu osoittaa. Yleensä rahan, toimeentulon vuoksi -vaikka saman asian vuoksi tulisi kuunnella ja ennenkaikkea nähdä itsensä. Olen useamman kerran tässä elämässä uupunut työssä, jossa ainut motivaationi on ollut yleensäkin tehdä jotain. Joskus jopa toimeentulon äärirajoilla. Olen jaksanut vetää täysillä alusta saakka ja uppoutumalla perusteellisesti siihen mitä teen...palanut nopeasti loppuun kuin sädetikku. Siinä kohtaa ei oikeastaan muuta tee kuin riuhtoo ja reuhtoo rutiinien varassa pilttuussa, kunnes voimat on ehtynyt. Jonk

Jotain uutta

Jokin aika sitten lähdin opiskelemaan uutta jatkumona aikaisemmalle tekemiselleni. Liiketoiminnan ammatitutkinnon markkinointiviestinnän osa-aluetta ja stailausta. Halusin lisää sellaista tietotaitoa missä innostun, voitan itseni ja näen oman kädenjälkeni. Asuntojen siivous on ollut minulle yksi tällainen visuaalisuuden osa-alue, jonka ympärille olen opiskellut lisää ja  tuotteistanut palveluani. Ikään kuin palannut juurilleni, koska alana se on omanlaisensa taiteenmuoto. Liian u sein olen tyytynyt pysymään turvallisella mukavuusalueella sen sijaan, että toisin aktiivisesti osaamiani asioita esille. Mieluiten olen katsellut kun muut porskuttavat eteenpäin. Yleisesti kuitenkin tärkeintä on yrittäminen, tekeminen, uskaltaminen. Ei tarvitse olla siellä missä joku toinen on lukemattomien toistojen jälkeen. Riittää, että lähtee jostain liikkeelle. Riittää, että on voimakkaasti elossa. Mutta aloitukseen palatakseni tässä ennen ja jälkeen kuvia liiketilan yläkerran huoneesta, jonka pääti

Vuorovaikutus

Oletko koskaan miettinyt millainen olet vuorovaikutustilanteissa? Palautteen antajana, työtoverina, ystävänä, hyvänpäivän tuttuna tai perheenjäsenenä? Etenetkö positiivisuuden kautta vaiko puolustuskannalta, hyökkäyksestä tai jostain muusta käsin? Tätä on oman kokemukseni mukaan aika vaikea itsessään havaita, koska monta kertaa oma ajtuksemme voi olla ristiriidassa sen suhteen miten se ilmenee ulospäin. Niin kauan kuin emme ymmärrä ja sisäistä sitä, että olemme täällä toinen toistemme jatkeena, toisistamme rakentuneena yhtenä kokonaisuutena, tulemme aika usein toimimaan vain omista oletuksistamme käsin. Olen aina nauttinut asioiden pohtimisesta pintaa syvemmältä ja siinä pinnalla uiminen on ollut lähinnä kömpelöä... Kerrankin asia jossa vajoaminen on mielenkiintoinen matka eikä suinkaan eloonjäämistaistelu. Itsestäni olen huomannut, etten aina vuorovaikutustilanteissa saa ehkä asiaani sillä tavoin esitettyä kuin haluaisin -toisin sanoen sielu ja ruumis tuntuvat olevan kuin eripar