On liian usein viime aikoina ollut tämä tilanne, että kirjoittaminen ei vain kulje. Aiheita, lauseita, sanoja risteilee ajatuksissa onnistumatta kuitenkaan siinä roundupissa.
Päätin kuitenkin nyt kokeilla mitä tapahtuu.
Lähdetään vaikka siitä taipaleelle, miten paljon viimeisen puolen vuoden aikana henkisyys ja jokin melko syvältä kumpuava myllerrys on ollut elämässä läsnä. Henkiset asiat, syvissä vesissä sukeltelu ja voimakas, kyseenalaistava ajatustyö, jatkuvaa työstämistä niiden kysymysten äärellä, jotka alkavat miten, miksi, missä...
Olen aina ollut valtavan utelias oppimaan uutta ja hakemaan tietoa mistä milloinkin. Kurssien ja koulujen käymisessä olen ollut huono ja hankala, koska sitoutuminen aikatauluihin ei välttämättä tämän päivän minässä ole se vahvin puoli. Silti pyyteetön kova halu on ollut lähteä mukaan jos ja vaikka mihin, mikä vain tämän kaiken kohinan alta nostaa oikeaa minää esille.
Eilen kuuntelin kuitenkin erästä keskustelua henkisestä kasvusta ja siinä kuunnellessa ikään kuin pyllähdin aloilleni siihen oman takapuolen muotoiseen kuoppaan ja tajusin, että se kaikki mitä tarvitsen on tässä. Minussa itsessä. Omassa herkkyydessä, omankaltaisessa elämässä. Ymmärsin, että riittämättömyyttä ja levottomuutta tuo ainoastaan ajatusten jakamattomuus, käden ojentaminen sinne missä sitä tarvitaan. Missä minua tarvitaan?
Ihmisen kasvun voisikin ajatella olevan jotakin seuraavanlaista:
Havahtuminen:
Omasta kokemuksesta kumpuava tieto siitä, miten mikään muutos tai kasvu ei voi käynnistyä ilman havahtuista. Sellaiseksi minä sitä vaihetta kutsun. Havahtuminen tietoisesti siihen ettei vanhat toimintamallit eikä tavat ajatella enää toimi. Monesti tämä vaihe tuo myös tuskaa, pelkoa ja epävarmuutta sekä toisinaan myös voi viedä todella syviin vesiin. Niissä vesissä saattaa nousta pintaan myös tunne epäonnistumisesta, vaikka kyse on vain muutoksen tarpeellisuudesta.
Kyse siitä, että tietty kehitysvaihe on jo saavutettu ja on aika niistä opeista viisastuneena astua seuraavalle tasolle omassa itsessä.
Riisuminen:
Tässä kohtaa riisutaan pois kaikki sellainen mikä toimi joskus, mutta mikä ei kuitenkaan palvele uudella tasolla. Joku saattaa vaihtaa ammattia, joku muuttaa ulkoista tyyliää, hankkii uuden harrastuksen tai mitä ikinä se kenelläkin on. Olennaista on se, että riisutaan itsestä pinttyneitä ajatusmalleja, avataan mieltä hyväksymään kasvun tarve sekä ennenkaikkea uskaltaa katsoa itseään niin henkisesti kuin fyysisesti alastomana. Riisudutaan näkemään ihminen itsessään, se ihminen, joka kuljettaa tätä fyysistä minää.
Keskittyminen:
Keskittyminen on myös yksi haastava vaihe. Tässä lähdetään antaman kasvulle tilaa ja mahdollistetaan muutos ilman vastustusta. Tällöin ollaan myös hauraimmillaan ja on tärkeää olla reagoimatta ympäristöstä heijastuvaan paineeseen. On tiedostettava, että tämä aika uudelleen rakentumisessa vaatii uskoa omaan itseen, tavoitteen kirkastamista omassa mielessä sekä muistaa se, että kaikki tarvittava on jo meissä. Jos haluat kääntyä oikealle, mutta jokin muu houkuttelee kääntymään vasemmalle, käänny oikealle. Sille tielle olet valmis siirtymään, kunhan keskityt pysymään suunnassa.
Tasapaino:
Tasapaino saavutetaan tämän jälkeen. Enää ei tarvitse pinnistellä, ei epäröidä. Myöskään tällöin meitä ei voi mikään ulkopuolinen enää horjuttaa. Tasapainon tilassa ihminen ei ole, heikko, ei vahva. Vaakakupit ovat tasan ja tarve hakea hyväksyntää tai jonkinlaista asemaa on muuttunut turhaksi. Tässä tilassa tehdään ihmeitä jokapäiväisessä elämässä. On tilaa itkulle ja naurulle, kaikkien tunnetilojen hyväksymiselle.
Rauha:
Tämä vaihe on seurausta kaikesta aiemmasta ja sen tunnistamme itsessämme parhaiten silloin, kun olemme yksin. Heijastamme sitä silloin, kun tapaamme ihmisiä ja ammennamme siitä voimaa joka hetki. Sellaista voimaa, joka jakaantuu niin itsemme kuin muiden hyväksi.
Rauhan tilassa kaikki ajatuksemme, tunteemme ja tekomme pitävät meidät tasapainossa niin kevyinä kuin haastavina hetkinä.
Elämä on aaltoliikettä ja spiraalia, tärkeintä on muistaa aina, että olet nyt tässä. Juuri siinä, missä sinun kulloinkin on oltava. Ei ole ollenkaan vähäpätöinen sanonta, että tummimmillakin pilvillä on kultareunukset. Se on elämän olemus.
Kommentit
Lähetä kommentti